20.9.2017

DIY MODERNI PIHAKEINU

Paikallisesta kirppisryhmästä bongasin viime kesänä auringossa haalistuneen pihakeinun.
Oltiin juuri kaivettu hiekkalaatikko maahan ja oltiin ostohousut jalassa menossa ostamaan A:lle keinua, mutta päädyttiinkin sitten ostamaan käytetty. Kysyin mieheltä voisiko tuon pelastaa esimerkiksi maalaamalla? Hiekkalaatikko oltiin maalattu valkoiseksi, joten olisi kiva kun keinukin olisi samoilla sävyillä.

Päätettiin kokeilla, joten käytiin pikaiseen hakemassa kiikkuvanhus sekä spraymaalit Hong Kongista.
Pikkuisen näytettiin hiekkapaperia rungolle ja maalattiin hiljalleen yhteensä kolme kerrosta maalia.
Keinuosat olivat myös aika kuluneet, mutta meillä oli kaapissa jo odottamassa väreihin sopiva vauvakeinu, joten kiinnitettiin se mukaan. Tuplakeinu maalattiin myös, mutta keinulauta haettiin kaupasta.

Ja voilà; kiikkuvanhus sai aika modernin ilmeen! 
Vasen kuva on myyntikuva tuotteesta eli ei minun ottamani :) 








Tämä on nyt ollut meillä kaksi kesää ulkona (ja talvenkin välissä), eikä maalipinta ole kulunut yhtään. Ihan testimielessä kokeiltiin maalin pysyvyyttä, mutta lopputulos oli odotettua parempi.

Jee!



1 kommentti:

Kiitos viestistäsi! Huomaathan ettei se välttämättä näy heti!