11.3.2016

UPEAA UMEÅSSA

Me oltiin jo ajateltu että ei välttämättä lähdettäis talvilomalla mihinkään, mutta sit sain kivan vinkin Uumajasta. Wasalinen sivuilta bongasin kätevästi paketin, johon kuului laivamatkat edestakaisin sekä kahden yön hotelliyöpymisen. Wasalinen sivut oli helpot käyttää, valitsi vain haluamansa hotellin, öiden määrän, matkustajien määrät sekä ajoneuvon tyypin. Me otettiin auto mukaan ihan jo senkin takia että saadaan helpommin tavarat kuljetettua ja että voidaan Uumajassa kulkea ihan omilla ehdoilla ja aikatauluilla. Hotellikin valittiin lähinnä sijainnin ja järkevän parkkeerauksen perusteella.

Merenkurkun ylitys sujui kätevästi neljässä tunnissa. Me ei otettu hyttejä laivamatkoille ollenkaan vaan tarkoitus oli saada aika kulumaan leikkihuoneessa ja ravintolassa. No, menomatkallahan se ei sitten ihan toteutunut kun Avan yöunet jäi niin vajaiksi aikaisesta herätyksestä johtuen. Oli pakko ottaa hytti ja lähteä sinne päiväunille. Menomatkalla oli ikkunasta oli aika upean kalseat näkymät.


Ruotsin puolella satamasta ajoi n. 20 minuuttia Uumajan keskustaan eli meidän hotellille. Me yövyimme First Hotel Dragonen:ssa, johon olimme kyllä tyytyväisiä. Hotelli sijaitsi ihan parin kadunkulman päässä ydinkeskustasta, joten sinne pääsi kävellen. Auton sai myös turvallisesti ja aika edullisesti parkkeerattua hotellin yhteydessä olevaan parkkihalliin. Respassa puhuttiin myös ruotsin lisäksi englantia ja virkailijaa nauratti kun puhuin välillä kolmea kieltä samaa aikaa kun oli vähän termistö hukassa. Tyypillistä mua.


Meidän laiva oli perillä Ruotsissa yhdeltä, mutta hotellihuoneen sai vasta kolmelta. Pyysin respasta Aquarena -kylpylän osoitteen ja suuntasimme pulikoimaan pariksi tunniksi. Aquarena oli kiva paikka sinänsä että siellä oli ihan erillinen osasto pienille polskijoille. Sisälämpötila oli yli +30 astetta, joten Avakin tarkeni hyvin. Toisella puolella olevalla isossa altaassa taas ei tarennut Avan kanssa polskia, joten vietimme ajan pääosin pienten puolella. Siellä vesi oli matalaa ja kylpylän puolesta oli paljon kivoja vesileluja. 

Itse kylpylänä Aquarena ei ollut kovin suuri, mutta sopi hyvin varsinkin pienemmille lapsille. Aikuisetkaan ei palele matalassa vedessä kun muuten lämpötila sisällä on korkeampi. Kiva plussa oli myös ulkoporeallas ja ulkosauna. 

Paluumatkalla käväsimme myös Ikeassa, sillä Uumajaanhan oli avattu reilu viikkoa aikaisemmin ihan uusi Ikea. Ruotsissa Ikeassa oli hiukan edullisempaa, mutta mitään suurempaa ei tällä kertaa tarttunut matkaan. Kätevästihän toki saatiin syötyä siinä iltaruoka ja mitäs muutakaan kuin lihapullia! Wasalinella oli muuten myös tosi edullisia päivämatkoja Ikeaan, joten kannattaa siis miettiä onko välttämättä järkevää enää ajaa Haaparantaan!

Hotellin alakerrassa oli hotellin asukkaille ilmainen kahviautomaatti ja sehän sopi väsyneille matkaajille. Hotellissa oli myös huomioitu lapset monella tavalla, kun esimerkiksi heti alakerran aulassa oli kiva junarata. Ava viihtyi siinä hyvin ja me saatiin juoda kahvit rauhassa. Toki tästä junaradasta meinas tulla jo vähän riesa kun täytyi keksiä miten sen voisi ohittaa ilman että täytyisi aina jäädä leikkimään tunniksi, hihi. Myös aamupalahuoneessa oli Ikean leikkikeittiö astioineen ja ruokineen eli taas aikuiset sai syödä rauhassa kun malttamattomin pääsi puuhaamaan omia leikkejään. Oli muuten aika ihmettelyä et miten se keittiö oli sinne voinut joutua kun kotona oli ihan samanlainen! 

Tajusimpas just et mullahan ei oo yhtään kuvaa meidän huoneesta. Huone oli kuitenkin hyvin hotellin kuvien mukainen, siisti ja kivan tilava. Kylpyhuone oli siisti ja telkkarista näkyi barnkanalen. JEE!

Toka päivä me oltiin pyhitetty shoppailuun. Aamupalan jälkeen kerättiin hetki vielä voimia huoneessa ja sit köpöteltiin keskustaan. Avakin jaksoi aika kivasti pyöriä kaupungilla vaikka kämmättiin ja unohettiin rattaat kotiin. 



Uumajan keskusta oli kiva sekoitus uutta ja vanhaa, pieniä liikkeitä ja kauppakeskuksia. Kaikki kätevästi lähekkäin ja samalla alueella. Keskustassa oli helppo kierrellä ja myös ruokapaikkoja oli sopivasti. Ostoksia kertyi niin kauheasti että välillä oli pakko käydä viemässä pussukat hotelliin. Samalla mies jäi vahtimaan tytsyn päiväunia ja tää pääsi vielä kiertelemään ihan rauhassa. Luksusta! Ostoksista hei sitten lisää vielä myöhemmin ;)

Meille oli moni kehunu Leos Leklandia, joten täytyihän sielläkin pyörähtää! Oli muuten korkeimmalla olevat tunnelitkin jo aika hurjia, sillä kyllä mua ainakin jännitti. Leos Lekland oli aika kivan iso sisäleikkipuisto ja eihän Avaa olis kahden tunnin jälkeenkään saanut lähtemään. Kiipeilytelineiden ja liukumäkien lisäksi siellä pysty pelata erilaisia pallopelejä ja ajella kaikilla hauskoilla kulkupeleillä. Aikuiset tietenkin pääsi ilmaiseksi ja ai että meillä oli kivaa! Leikkipaikan yhteydessä oli kahvio, mikä olikin ihan huippu, sillä kauhea miten jano tuolla rimpuillessa tulikaan.


Kaiken kaikkiaan tosi ihana reissu takana, tänne voisi lähteä kyllä uudestaan! Ruotsissa oli niin tuttua ja turvallista, mutta samalla kaikkea jännittävää ja uutta. Ja vielä näin lähelläkin, JEE!

Paluumatkakin sujui vähän paremmissa merkeissä kun menomatka ja oltiinkin NELJÄ tuntia leikkihuoneessa. Ava laski liukumäkeä valehtelematta satoja kertoja. Laivan etuosasta oli myös aika jännä seurata laivan kulkua jäisessä meressä. Kun laiva lähti liikkeelle osotteli Ava pitkän aikaa vaan ikkunasta ja hoki "voi ei". Kovin oli jännittävää.


Missä te ootte talvilomaillu tai oliko Uumaja teille entuudestaan tuttu?
Oon ihan innoissani kaikista shoppailuista, joten pyhitän niille ihan oman postauksen. Shoppailuvinkkejä siis tulossa lähipäivinä.

Mulla on 8 päivän työputki meneillään eikä tunnu yhtään perjantailta. Höh ja selviytymisvinkkejä otetaan vastaan. Ihanaa viikonloppua silti kaikille  <3

Mrs. Pepper

8 kommenttia:

  1. Millainen Uumaja oli muuten, oliko nähtävää jos ei shoppaile? Millainen hintataso?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon oli kahviloita ja ravintoloita, sit tosiaan tuo kylpylä, sisäleikkipuisto, ihan keskustasta löytyy myös kitaramuseo yms :) mielestäni todella moneen makuun tekemistä. Netissä on muistaakseni Visit Umeå sivusto josta voi bongailla mieluista tekemistä ja nähtävää! Myöskään omaa autoa ei välttämättä tarvitse ottaa mukaan sillä satamasta on bussiyhteys Uumajaan. 😊

      Poista
  2. Mä oon miettinyt viime aikoina tuota Uumajaa, tästä Seinäjoelta ei ois vaasaan kun kiven heitto ja siitä pääsis kätevästi. Lapsena käytiin paljon risteilemässä Vaasa-Uumaja risteilyllä, Sittenhän se hetkeksi loppui, kunnes Wasaline alkoi järkätä taas reissuja. Just käytiin siis lasten kanssa siellä Gracellä ja sen jälkeen oltiin vielä hotellissa Turussa, tähän väliin ei muuta reissua tehdä :) Kesällä sitten vois tosiaan lähteä vaikka pariksi päiväksi tuonne Uumajaan, oli sen verran kivan oloinen reissu teillä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämpimästi! Kesällä Uumaja herää vielä varmasti eloon ihan eritavalla kuin näin loskaisena alkukeväänä. Mäkin oon suunnitellu että voisi kesällä suunnata vaan päiväristeilylle shoppailemaan ja syömään ystävien kanssa <3

      Poista
  3. Voi, onpa teillä ollut kiva reissu! Mitä muuta söitte ku lkean lihapullat? ;DD

    Nyt ehkä ymmärrät vähän munkin pään sisusta eli kun Ruotsi on koluttu niin sitten onkin suuntana Tanska! Se on oikea sisustajan Mekka koko maa!

    Ihanaa viikonloppua ja jaksuja töihin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Silti mua jäi kaivelemaan se että mä en saanut vieläkään sitä kalloa!! ja sen ajattelin tuoda tuliaisina :D oliskohan se sit se Tanska seuraavana, mitä sieltä ei löydy niin sitä ei tarvita!

      Poista
  4. Oon käyny pienenä just ton samisen reissun kerran tai kaks ainaski. Lähdettiin Oulusta jollain bussikyydillä. Muistaakseni tuo vaasa-uumaja oli hetken poissa ja nyt uusiks taas käytössä. Pittää muistaa tää, ois vähä lähempänä kuin Helsingin tai Turun risteilyt. Oliko se laiva mistään kotosin? Sulla on nyt hyvä vertailla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo se olikin ilmeisesti aika kauan välissä pois ja nyt on alkanut kulkemaan uudestaan. Laivahan oli kyllä aika vanha, mutta sopii hyvin tuommoseen muutaman tunnin merenkulkuun, kun kuitenkin perustarpeet kaikki löytyy. Eihän se toki vedä mitenkään vertoja Viking Gracen kaltaiselle design-laivalle :D

      Poista

Kiitos viestistäsi! Huomaathan ettei se välttämättä näy heti!